Mistä yritysidea?

Yritysidea voi syntyä monella tavalla. Se voi esimerkiksi kehittyä hiljalleen opiskeluiden, harrastuksen tai työn lomassa. Tai yhtä hyvin se voi välähtää mieleen saunan lauteilla kavereiden kesken. Näin kävi Kyrö Distillerylle, joka voitti Vuoden Uusyrittäjä 2016 -kilpailun. Kaikissa yritysideoissa ei kuitenkaan ole potentiaalia kannattavaan liiketoimintaan asti. Uusyrityskeskusten yritysneuvoja ja asiantuntijat auttavat yrittäjäksi aikovaa arvioimaan, onko suunnitelmissa olevalle tuotteelle tai palvelulle riittävät markkinat.

Omaan osaamiseen perustuva idea

Hyvä yritysidea perustuu aina tavalla tai toisella yrittäjäksi ryhtyvän omaan osaamiseen. Osaaminen voi perustua yrittäjän työkokemukseen ja ammattitaitoon, koulutukseen tai harrastuksiin.

Useimpien yritysten menestyksen taustalla on vankka osaaminen ja ammattitaito. Omaan osaamiseen ja ammattitaitoon perustuva idea on tavallisin ja usein turvallisin tapa aloittaa yritystoiminta. Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä, jos osaamista ja ammattitaitoa ei ole vielä riittävästi.

Ostettu idea

Yritysidean voi myös ostaa. Vaihtoehtoina on ostaa toimiva yritys, sen liiketoiminta tai osia siitä. Myös valmiin liikeidean ja toimintamallin hankkiminen eli franchisingyrittäjyys on toimiva tapa aloittaa yrittäjänä.

Yrityksen ostamista tai franschisingyrittäjyyttä harkitsevan kannattaa keskustella suunnitelmistaan uusyrityskeskuksen yritysneuvojan ja asiantuntijoiden kanssa. He osaavat arvioida luotettavasti toiminnan kannattavuutta ja riskejä.